Palasin tammikuussa yli 7 vuoden takaisiin päiväkirjamerkintöihini - teksteihin, jotka ovat syntyneet maksansiirron jälkeisinä viikkoina ja kuukausina. Hämmästyin huomatessani, että kun aikaa on kulunut jo näin kauan, en enää tarkalleen muista millaisia ajatuksia minulla on noina aikoina ollut. Päiväkirjamerkinnöistä paljastui ristiriitaisella tavalla samanaikaisesti kiitollinen ja onnellinen sekä ahdistunut ja pelokas Pinja, joka pohti, miten elämä voisi koskaan enää palata normaaliksi. Tunteiden hullunmylly, tai toivon ja toivottomuuden vuoristorata, kuten eräs itsekin elinsiirron saanut ystäväni sen sanoiksi pisti.
Luin näitä merkintöjä suunnitellessani potilaspuheenvuoroa joka toinen vuosi järjestettäville tammikuisille Transplantaatiopäiville. Päiville osallistuu elinsiirron saaneiden parissa työskentelevää hoitohenkilökuntaa kautta Suomen, ja minut oli puhujaksi rekrytoinut "oma" kirurgini. Päädyin nostamaan muutamia päiväkirjateksteistä itse puheenvuoroon asti, melko jyrkkänä kontrastina nykytilalle näin 7,5 vuotta myöhemmin.
Puhe oli kenties tietynlainen kiitos heille, jotka tekevät hienoa työtä meidän elinsiirron saaneiden parissa kaikkialla maassa. Elinsiirrossa ei ole kyse pelkästään henkiinjäämisestä, vaan sen avulla eletään elämää - nautitaan, rakastetaan, matkustetaan, liikutaan.
Vasta puheeni jälkeen, ja keskusteluissa kuulijoiden sekä kirurgini kanssa, ymmärsin että tilanne oli itse asiassa tärkeä virstanpylväs minulle itselleni. Nyt tapahtumiin on saanut jo niin pitkän etäisyyden, että pystyy tarkastelemaan, miten minun kävi ja miten oma ajatteluni on muuttunut alusta tähän asti. Alkuvaiheen pelkoni ovat jo ajat sitten osoittautuneet aiheettomiksi. Samanaikaisesti, vaikka eteenpäin meneminen kuinka tärkeää onkin, on jollain tavalla surullista huomata miten muistot hälvenevät ja muuttavat muotoaan.
Niistäkin tilanteista, joiden muistelu tekee kipeää, haluaa jollain tavalla pitää kiinni - vielä vuosienkin jälkeen. Ehkä se johtuu siitä, että ne osaltaan kertovat, millainen minä olen. Ne kertovat myös, miten vahvoja, rakastavia, huumorintajuisia minun läheiseni ovat.
Paras neuvo, jonka voin antaa samanlaisia elämänkäänteitä kohtaaville: kirjoita ajatukset ja tapahtumat ylös, sillä vuosien päästä niihin palaaminen voi tuntua tärkeältä.
Juoksun saralla alkuvuosi on myös ollut hyvä ja tapahtumarikas, siihen palaan seuraavassa blogissa. Tämä oli tänään tärkeämpää.
Luin näitä merkintöjä suunnitellessani potilaspuheenvuoroa joka toinen vuosi järjestettäville tammikuisille Transplantaatiopäiville. Päiville osallistuu elinsiirron saaneiden parissa työskentelevää hoitohenkilökuntaa kautta Suomen, ja minut oli puhujaksi rekrytoinut "oma" kirurgini. Päädyin nostamaan muutamia päiväkirjateksteistä itse puheenvuoroon asti, melko jyrkkänä kontrastina nykytilalle näin 7,5 vuotta myöhemmin.
Puhe oli kenties tietynlainen kiitos heille, jotka tekevät hienoa työtä meidän elinsiirron saaneiden parissa kaikkialla maassa. Elinsiirrossa ei ole kyse pelkästään henkiinjäämisestä, vaan sen avulla eletään elämää - nautitaan, rakastetaan, matkustetaan, liikutaan.
Vasta puheeni jälkeen, ja keskusteluissa kuulijoiden sekä kirurgini kanssa, ymmärsin että tilanne oli itse asiassa tärkeä virstanpylväs minulle itselleni. Nyt tapahtumiin on saanut jo niin pitkän etäisyyden, että pystyy tarkastelemaan, miten minun kävi ja miten oma ajatteluni on muuttunut alusta tähän asti. Alkuvaiheen pelkoni ovat jo ajat sitten osoittautuneet aiheettomiksi. Samanaikaisesti, vaikka eteenpäin meneminen kuinka tärkeää onkin, on jollain tavalla surullista huomata miten muistot hälvenevät ja muuttavat muotoaan.
Niistäkin tilanteista, joiden muistelu tekee kipeää, haluaa jollain tavalla pitää kiinni - vielä vuosienkin jälkeen. Ehkä se johtuu siitä, että ne osaltaan kertovat, millainen minä olen. Ne kertovat myös, miten vahvoja, rakastavia, huumorintajuisia minun läheiseni ovat.
Paras neuvo, jonka voin antaa samanlaisia elämänkäänteitä kohtaaville: kirjoita ajatukset ja tapahtumat ylös, sillä vuosien päästä niihin palaaminen voi tuntua tärkeältä.
"We write to taste life twice,
in the moment and in retrospect."
Anaïs Nin
Juoksun saralla alkuvuosi on myös ollut hyvä ja tapahtumarikas, siihen palaan seuraavassa blogissa. Tämä oli tänään tärkeämpää.
Kommentit
Lähetä kommentti