Vuoden eka vitosen kisa/testijuoksu paketoitu eilen aika kaameessa tuulessa Paloheinän hiekkateillä. Näitä 5km startteja minulle kertyy vuodessa vain pari kappaletta, ja vaikkakin vasta-alkajana ja vähillä starteilla on suht helppo pistää joka kerralla oma ennätys uusiksi, ei minulla näissä ole mitään huikeaa kehitystä toistaiseksi tapahtunut. Tekstin loppupää sisältää mietteitä siitä, miksi näin on.
Arvelin, että eilen olisin vihdoin viimein painellut menemään alle 25 minuutin. Jalat ja alaselkä ovat kärsineet jumeista mutta en uskonut sen voivan estää tuohon aikatavoitteeseen pääsyä. Kisapaikalle saavuin ylioptimistisen aikakäsityksen omaavana hivenen liian myöhään ja alkuverkka jäi vajaaksi, mutta siitäkään en halunnut ottaa paineita. Koska koen vitosen jotenkin vähän turhan pitkänä matkana ja usein 3 kilsan tienoilla iskee ajatus "mitä hittoa mä teen täällä", pohdin, että tärkeintä oli säilyttää asenne ja ilo.
Rustasin jopa moton kämmeneen, jotta voisin siitä heikon hetken tullessa itseäni muistuttaa.
Viimasta johtuen päädyin tosin juoksemaan käsineet kädessä mutta matkan varrella tuli kuin tulikin tilanteita, joissa hoin itselleni, että ILON kautta saakeli.
Parisataa juoksijaa starttasi yhdeltä iltapäivällä aika navakkaan vastatuuleen. Katsoin vielä ennen starttia, että tuuli oli pahimmillaan luokkaa 10m/s. Tajusin, että voin yrittää puskea tuuleen omaa tavoitevauhtia ja väsyttää itseni heti alussa, tai ottaa alun hieman kevyemmin kunnes tuuli kääntyy. Päädyin jälkimmäiseen, kun myöskään peesiapua ja tuulensuojaa ei edellä kulkevista selistä löytynyt. Olin lähtenyt aika lailla heti kärkiryhmän jälkeen mutta he olivat tietysti jo menneet menojaan. Juoksin kilsan verran yksin ja eka kilsa kulki aikaan 5.35, eli noin 40 sekkaa tavoitetta hitaammin. Kahden kilsan paikkeilla vastatuuli vaihtui sivutuuleen. Jos vastatuuli oli ärsyttänyt niin sivutuuli se vasta syvältä tällaiselle suht kevytrakenteiselle naiselle olikin. Näillä kohdin "muista ilo" ja hymyily vaikka väkisin tulivat tarpeeseen ja ehkä niistä sitten jotain hyötyä oli, sillä asenne ei lähtenyt olosuhteista huolimatta lipsumaan sinne tunnespektrin "eiköhän tää oo tässä" -ääripäähän. Tokalla ja kolmannella kilsalla kiristin vauhtia lähemmäs 5 km/min tuntumaa (EDIT: tarkoitan tietysti 5min/km tuntumaa... Viisi kilometriä minuuttiin se vasta hc vauhti oliskin!).
Neljännellä kilsalla tuuli lopulta tyyntyi - myötätuulta ei sentään loppumatkallekaan suotu - ja tutun kasvon kannustus toi lisää puhtia (kiitos Anneli!). Viimeiset 2 kilsaa tulivat karkeasti 4.10-4.40 minuutin kilometrivauhtia ja muutamalla sadalla metrillä ennen maalia löytyi vielä ihan hyvä kirivaihde. Maaliviiva ylittyi ajassa 25.35 eli enkkahan tämä oli, vaikka varsinainen tavoite ei täyttynytkään.
Viima sen kun yltyi oman maaliintulon jälkeen ja sympatiat menivät niillä 10 ja 15km raastajille, jotka jatkoivat 5 kilsan looppia vielä kierroksen tai kaksi kun taivaalta alkoi tulla räntää ja lunta. Teltat ja maali heiluivat pahaenteisesti ja maalialueen aidoilla oli suuria vaikeuksia pysyä pystyssä.
Jäin tässä jälkikäteen pohtimaan, että tämäkin aika tuli - ärsyttävistä sääolosuhteista huolimatta - liian helpolla. En ole koskaan (ainakaan vitosella) saavuttanut sitä tilaa, jossa maaliin tullaan ihan kaikkensa antaneena. Ironisesti, koska koen vitosen olevan epämukavuusalueellani, en koskaan sitä juostessani taida täysin poistua mukavuusalueeltani. Tässäpä olisi tavoitetta! Pitää yrittää viimeistään syksylle bongata joku tapahtuma, johon voi sitten valikoitua kämmeneen motoksi "all-in".
Reitti itsessään oli todella hyvä, ja helpommalla kelillä se olisi varmasti ollut nopea. Maalissa pistelin poskeeni järjestäjien tarjoaman vappumunkin ja vaihdoin kuulumisia muutaman tutun juoksijan kanssa. Valmentajankin bongasin ja ehdimme vähän käydä fiiliksiä ja kisan kulkua läpi. Tänään ja huomenna ohjelmaan on merkitty lepo, jos vappuhulinat voi sellaisiksi laskea ;) Ensi viikolla sitten paluu treenien pariin!
Hyvää vappua!!
Kommentit
Lähetä kommentti