Päivitetäänpä taas tätä blogia, kun viime viikkoina on tullut heitettyä vain nopeita stooreja Facebook-sivuille :) Moni on sanonut kuulevansa mielellään updeittejä treeneistä ja kisoihin valmistautumisesta, ja muutama on kysellyt että mitä ja millä tavalla minä nyt sitten ennen kisoja treenaan.
Tämän postin fokus olkoon siis treeneissä. Tässä vaiheessa niitä on yleensä kuusi viikossa, ja tasaisin väliajoin on kevyempiä viikkoja jolloin treenejä on nelisen kappaletta. Kevyillä viikoilla kroppa pääsee vähän enemmän lepäämään ja palautumaan, mikä lienee suotavaa kehityksen kannalta.
Kuuden treenin viikot on ajanhallinnallisesti toisinaan haastavia, en ole lainkaan aamuvirkku joten treenit tapahtuvat pääsääntöisesti iltaisin töiden jälkeen ja niiden päätteeksi sitä yleensä vain rojahtaa jääkaapin kautta sänkyyn. Sivutuotteena tässä kaikessa onkin muuten unenlahjojen parantuminen ja ruokahalun lisääntyminen ;) Ja sehän passaa, sillä mikäpä olisi niin mukavaa kuin nukkuminen ja syöminen! Vielä ei onneksi ole ajankäytön haasteista huolimatta tullut fiilistä, että treenaaminen ei olisi kivaa (pois lukien muutaman viikon takainen heikko hetki Esportilla, jota vähän Facessakin sivusin). Rankkaa voi olla, ja kaikkiin treeneihin en ole aina tyytyväinen, mutta yhdenkään treenin tekeminen ei ole koskaan kaduttanut. Tekemättä jättäminen vois nakertaa enemmän. Pyllylleen menneistä treeneistäkin voi oppia- tai toisinaan on ehkä parempi vain antaa olla ja siirtyä seuraavaan päivään. Mulla on taipumus itseanalysointiin, mutta liiallisuuksiin sitä ei kannata viedä.
Tärkeintä on, että on tämä terve kroppa, jota liikuttaa. Kroppa, joka antaa mun kiusata itseään välillä yli rajojen, joiden rikkomista joskus pidin mahdottomana. Kuulostaapa hienolta, mutta kehitystähän se vain meinaa. Ja kehitys ja tavoitteet ovat ne, jotka minua motivoivat eniten. Joitakin onnellisia riittää motivoimaan pelkkä liikunnan tuottama hyvä mieli ja olo, mutta mä taidan olla pohjimmiltani niin laiska, että ilman tavoitteita en jaksais vuodesta toiseen huhkia salilla tai hikoilla lenkkipoluilla, vaikka se liikunnan ilo kuinka tärkeä onkin. Mun pitää pystyä näkemään, että jotain muutosta tapahtuu, oli se muutos kuinka pieni tahansa. Neljä vuotta sitten se saattoi olla sitä, että 500 metrin sijaan jaksoin juosta kilsan, ja nyt se on ehkä enemmän vauhdin parantamista ja lihasvoiman kehittämistä. Yhtä kaikki, eteenpäin on mentävä, sanoi mummo lumessa. Eiks niin.
On äärimmäisen innostavaa havaita pientäkin kehitystä - kyllä tällaisella vähän modifioidulla, uusin osin varustellulla kehollakin näköjään voi saada itsestä jotain irti. Eri hyljinnänestolääkkeet, joita jokainen elinsiirtopotilas joutuu syömään loppuikänsä, tekevät kyllä varmasti kaikkensa häiritäkseen edistymistä. Kunnon anti-dopingina ne heikentävät vastustuskykyä, hidastavat solujen uusiutumista ja lihasten palautumista, ja voivat aiheuttaa osteoporoosia ja tuhannen muuta tautia. Meikäläisen hyljinnänestolääke mukavasti pitää veren magnesiumpitoisuuden pysyvästi liian matalana; erilaiset lihaskrampit ovatkin hyvin läheisiä ystäviäni, ja erityisen kivoja ne ovat tullessaan kylään kesken urheilusuorituksen. Vasemman silmän elohiiri on nyt kestänyt yli kolme viikkoa (ei sillä, että se vaikuttaisi liikkumiseen, kunhan vain halusin avautua). All in all, hyvät lähtökohdat menestyksekkääseen urheilusuoritukseen ovat taatut ;) Mutta silti, silti sitä tapahtuu baby stepsejä kohti toivottua suuntaa!
Ohjelmassa mulla on yleensä viikoittain pari salitreeniä, pari intervallitreeniä ja pari peruskuntolenkkiä. Ja venyttelyä, sitä pitäisi tehdä vielä paljon enemmän! Intervallitreeneissä vetojen pituus ja määrä vaihtelee - esimerkiksi tällä viikolla takana ovat lyhyet vedot, 3x4x100 metriä.
Valmentajani Carita Runner's High'lta on tehnyt mulle todella selkeän ohjelman, mutta joskus valmennettavan ymmärrys jättää toivomisen varaa. Tällainen hetki oli noissa edellä mainituissa satasen vedoissa, sillä mä olin koko ajan asennoitunut tekemään niitä 7. Totta kai, koska 3x4=7. Siinä alkuverkkaa tehdessä tajusin kuitenkin, että nyt laskutoimituksessani saattaa olla joku pikku fiba, ja uusi yritys antoikin tulokseksi 12. Toki olin hieman ihmetellyt, miksi Carita oli ohjelmaan kirjoittanut että vetoja on nyt suht monta, koska seitsemän ei paljolta tuntunut. Onneks tajusin asian juuri ennen vetoja, olis ollut kurja seitsemän jälkeen huomata olevansa oikeastaan vasta puolivälissä ;) Tää treeni meni kaiken kaikkiaan kivasti, ajatkin oli oikeastaan ihan sitä mitä odotin.
Huomenna tiedossa on viikon toka vetotreeni, ja jospa niiden myötä talven hallitreenit olis hiljalleen taputeltu. Ulos halajan jo kovasti. Takatalvi, pysy poissa!
Ja joskus pitää vain tehdä jotain ihan muuta. Tänään on sellainen päivä. Oon monesti Salmisaaressa käydessäni ihastellut seinäkiipeilijöiden touhuja, ja tänään pääsen vihdoin viimein itse kokeilemaan. Oon kuullut, että laji on erittäin addiktoiva - katsotaan, pureeko muhunkin kiipeilykärpänen :)
Aurinkoista viikonloppua!
Tämän postin fokus olkoon siis treeneissä. Tässä vaiheessa niitä on yleensä kuusi viikossa, ja tasaisin väliajoin on kevyempiä viikkoja jolloin treenejä on nelisen kappaletta. Kevyillä viikoilla kroppa pääsee vähän enemmän lepäämään ja palautumaan, mikä lienee suotavaa kehityksen kannalta.
Kuuden treenin viikot on ajanhallinnallisesti toisinaan haastavia, en ole lainkaan aamuvirkku joten treenit tapahtuvat pääsääntöisesti iltaisin töiden jälkeen ja niiden päätteeksi sitä yleensä vain rojahtaa jääkaapin kautta sänkyyn. Sivutuotteena tässä kaikessa onkin muuten unenlahjojen parantuminen ja ruokahalun lisääntyminen ;) Ja sehän passaa, sillä mikäpä olisi niin mukavaa kuin nukkuminen ja syöminen! Vielä ei onneksi ole ajankäytön haasteista huolimatta tullut fiilistä, että treenaaminen ei olisi kivaa (pois lukien muutaman viikon takainen heikko hetki Esportilla, jota vähän Facessakin sivusin). Rankkaa voi olla, ja kaikkiin treeneihin en ole aina tyytyväinen, mutta yhdenkään treenin tekeminen ei ole koskaan kaduttanut. Tekemättä jättäminen vois nakertaa enemmän. Pyllylleen menneistä treeneistäkin voi oppia- tai toisinaan on ehkä parempi vain antaa olla ja siirtyä seuraavaan päivään. Mulla on taipumus itseanalysointiin, mutta liiallisuuksiin sitä ei kannata viedä.
Tärkeintä on, että on tämä terve kroppa, jota liikuttaa. Kroppa, joka antaa mun kiusata itseään välillä yli rajojen, joiden rikkomista joskus pidin mahdottomana. Kuulostaapa hienolta, mutta kehitystähän se vain meinaa. Ja kehitys ja tavoitteet ovat ne, jotka minua motivoivat eniten. Joitakin onnellisia riittää motivoimaan pelkkä liikunnan tuottama hyvä mieli ja olo, mutta mä taidan olla pohjimmiltani niin laiska, että ilman tavoitteita en jaksais vuodesta toiseen huhkia salilla tai hikoilla lenkkipoluilla, vaikka se liikunnan ilo kuinka tärkeä onkin. Mun pitää pystyä näkemään, että jotain muutosta tapahtuu, oli se muutos kuinka pieni tahansa. Neljä vuotta sitten se saattoi olla sitä, että 500 metrin sijaan jaksoin juosta kilsan, ja nyt se on ehkä enemmän vauhdin parantamista ja lihasvoiman kehittämistä. Yhtä kaikki, eteenpäin on mentävä, sanoi mummo lumessa. Eiks niin.
On äärimmäisen innostavaa havaita pientäkin kehitystä - kyllä tällaisella vähän modifioidulla, uusin osin varustellulla kehollakin näköjään voi saada itsestä jotain irti. Eri hyljinnänestolääkkeet, joita jokainen elinsiirtopotilas joutuu syömään loppuikänsä, tekevät kyllä varmasti kaikkensa häiritäkseen edistymistä. Kunnon anti-dopingina ne heikentävät vastustuskykyä, hidastavat solujen uusiutumista ja lihasten palautumista, ja voivat aiheuttaa osteoporoosia ja tuhannen muuta tautia. Meikäläisen hyljinnänestolääke mukavasti pitää veren magnesiumpitoisuuden pysyvästi liian matalana; erilaiset lihaskrampit ovatkin hyvin läheisiä ystäviäni, ja erityisen kivoja ne ovat tullessaan kylään kesken urheilusuorituksen. Vasemman silmän elohiiri on nyt kestänyt yli kolme viikkoa (ei sillä, että se vaikuttaisi liikkumiseen, kunhan vain halusin avautua). All in all, hyvät lähtökohdat menestyksekkääseen urheilusuoritukseen ovat taatut ;) Mutta silti, silti sitä tapahtuu baby stepsejä kohti toivottua suuntaa!
Ohjelmassa mulla on yleensä viikoittain pari salitreeniä, pari intervallitreeniä ja pari peruskuntolenkkiä. Ja venyttelyä, sitä pitäisi tehdä vielä paljon enemmän! Intervallitreeneissä vetojen pituus ja määrä vaihtelee - esimerkiksi tällä viikolla takana ovat lyhyet vedot, 3x4x100 metriä.
Valmentajani Carita Runner's High'lta on tehnyt mulle todella selkeän ohjelman, mutta joskus valmennettavan ymmärrys jättää toivomisen varaa. Tällainen hetki oli noissa edellä mainituissa satasen vedoissa, sillä mä olin koko ajan asennoitunut tekemään niitä 7. Totta kai, koska 3x4=7. Siinä alkuverkkaa tehdessä tajusin kuitenkin, että nyt laskutoimituksessani saattaa olla joku pikku fiba, ja uusi yritys antoikin tulokseksi 12. Toki olin hieman ihmetellyt, miksi Carita oli ohjelmaan kirjoittanut että vetoja on nyt suht monta, koska seitsemän ei paljolta tuntunut. Onneks tajusin asian juuri ennen vetoja, olis ollut kurja seitsemän jälkeen huomata olevansa oikeastaan vasta puolivälissä ;) Tää treeni meni kaiken kaikkiaan kivasti, ajatkin oli oikeastaan ihan sitä mitä odotin.
.JPG) |
| Tuli testattua kompressiota. Tällaiselle ilman vimpaimpia ja gadgetteja juoksevalle nää oli tosi iso harppaus hifistelyn suuntaan :D |
.JPG) |
| Vaihdetaaan yks halli ulkoilmaan, kiitos :) |
Aurinkoista viikonloppua!
Kommentit
Lähetä kommentti